Olin 13v tyttönen, yläasteen aloittanut ja kovin kokeilunhaluinen. Ystäväni oli maistellut tupakkaa jo kuudennelta luokalta lähtien, mutta minä olin juossut tupakansavua karkuun minkä kerkisin, jottei vaatteeni edes saisi osakseen passiivista tupakointia ja äitini nenä mahdollista hajuefektiä kotiin palattuani. Mutta mitä tapahtui tuona talvisena päivänä metsän laidassa? No jostakin syystä otin ensimmäiset savut, kädet täristen ja suurta jännitystä tuntien.......ja seuraavana päivänä ostin oman L&M punaisen askin. Pienen ja siron, sellaisen 10kpl satsin. Siitä se lähti. Pientä huimausta tuntien kömmin aina välitunnilta takaisin luokkahuoneeseen ja monta kertaa sain aikaan oksennusrefleksinkin silkasta liiasta innokkuudesta heti alkuunsa. Nuori kroppani ei ollut tottunut tupakkaan, enkä ymmärrä miksi sen siihen koskaan totutinkaan.

Nyt, 11v myöhemmin olen tapatupakoitsija ja erittäin riippuvainen aamun ensimmäisistä, illan viimeisistä ja kaikista sillä välillä olevista henkosista joita vain irti saan. Lopettaminen on pyörinyt mielessä kauan, mutta aikaiseksi en ole saanut, en sitten millään ja jos totta puhun, niin viimeisiä savuja en ole vetänyt vieläkään, mutta kohta....ihan kohta. Viimeinen aski, tai ainakin toiseksi viimeinen on jo menossa. Vaihdoin eilen punaisesta siniseen, ajattelin, että jos totuttaisin kehoani vähän vähempään nikotiiniannokseen pikkuhiljaa. Jos tänään saisin ostettua ensimmäiset nikotiinivalmisteeni. Katselin netistä sivuja ja erilaisia vaihtoehtoja ja tulin siihen tulokseen, että joko laastari, tai purkka on se minun juttuni. Katsotaan nyt kumpaa ostan ensin.

Yksi positiivinen asia tässä on se, että mieheni on päättänyt lopettaa samaan aikaan kuin minäkin, mutta en sitten tiedä onko se henkinen tuki, vai rasite, kun molemmat kiroaa toisilleen vieroitusoireissaan täristen. Katsotaan mitä tästä tulee.

Blogin halusin aloittaa sen takia, että näin pääsen itse seuraamaan omaa edistymistäni ja purkamaan omia tuntojani, vihojani ja positiivisiakin asioita. Jos tätä kautta löytäisin myös vertaistukea, tai auttaisin jotakuta muuta tekemään sen päätöksen, joka varmasti on pidemmän päälle parhain ratkaisu koko loppuelämän kannalta.

Tässä nyt niitä asioita joita minä haen lopettamisella.

1. Ei enää yskitä. Ärsyttävää röhiä parvekkeella aamun ensimmäiset kaksi tuntia vapaa-aamuina.

2. Ei enää hajuhaittoja. Hirveää kun ei edes itse haista kuinka pahalle lemuaa, mutta varmasti en ainakaan ruusunnupuille, se on varma.

3. Jos joskus päätän vielä raskautua, niin eipähän tarvitse miettiä tupakanpolton lopettamista enää siinä vaiheessa, kun operaatio on jo suoritettu.

4. Voi tätä rahan menoa. Josko sitten lähtisin sille maailmanympärimatkalle, johon säästetyt rahat kaikkien tupakanlopettamista kannattavien sivujen mukaan sitten joskus riittävät?

5. Keuhkosyöpä ja muut keuhkoahtaumataudit eivät kuulu kategoriaan (jee, näin haluan päättää elämäni), joten niiden riskin pienentäminen ei ainakaan ole se syy miksi haluaisin jatkaa tupakointia.

6. Asun toisessa kerroksessa, enkä koe normaaliksi sitä puuskutusta ja läähätystä joka on aina osani kotiovelle päästyäni, vaikka muuten peruskuntoni onkin ihan siedettävä.

7. Kukapa haluaisi oikeasti maistua tuhkakupille? En ole itse konkreettisesti kokeillut miltä se tuntuu, mutta tuhkista tyhjentäessäni ei ainakaan ensimmäisenä ole mielessäni, että moiskautanpa tuohon kylkeen oikein mojovan pusun.

Syitä on enemmänkin, tietenkin, mutta niistä ei nyt muistu enempää mieleeni koska ensimmäiset vieroitusoireet ovat tulleet jo silkasta myötätunnosta, kun ajattelen edes tulevaa. Ja tietenkin oma osansa on tuolla merkin vaihtamisella miedompaan eilispäivänä. Mutta toivon, että jaksan kirjoittaa tätä blogia ja toivon suuresti, että jossain vaiheessa voin kirjoittaa kissan kokoisella fontilla ja alleviivattuna, että OLEN ONNISTUNUT!!!